Oriveden seniorit ry

Seniorikävelyllä

Iloa, hyvää mieltä ja uusia näkökulmia elämään!

Kutsumme sinut, hyvä Seniori, katsomaan ja kuulemaan sekä innostumaan Oriveden senioreitten parissa. Yhdistyksemme on toiminut lähes 50 vuotta. Haluamme saada tietoa ikäihmisille tärkeistä ajankohtaisista asioista. Siksi kutsumme alustajiksi asiantuntijoita eri aloilta.

Seniorielämään kuuluvat myös tärkeät kohtaamiset ja virkistymishetket. Niinpä aloitamme aina kokouksemme kahvittelulla, jolloin voimme keskustella keskenämme ja kertoa kuulumisemme. Kahvittelumme jälkeen alkaa varsinainen ohjelmamme. Ajankohtaisten asioitten ohella myös paikallishistoriaan ja kulttuuriin liittyvät alustukset kiinnostavat meitä. Pyrimme olemaan ohjelman suunnittelussa monipuolisia eli tarjoamaan "jokaiselle jotakin". Voimme yhdessä lähteä myös retkelle tai vierailla miielenkiintoisissa paikoissa. Kerhotoimintaakin viritellään.

Kokoonnumme joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas torstai klo 14 Oriveden seurakuntakeskuksessa. Kesällä pidämme taukoa, ellei jokin matka ole edessäpäin mahdollisesti jonkin toisen yhdistyksen kanssa.

Vuoden jäsenmaksuun, 20 euroa, sisältyy Senioriliiton toimittama Patina -lehti, jossa on monenlaista luettavaa. Tietoja yhdistyksemme toiminnasta näet Tapahtumakalenterista mutta myös Oriveden Sanomien seurapalstalla.

Voimme jakaa keskenämme yhteistä seniorielämää ja tukea toisiamme lisääntyvän iän myötä. Olet sydämellisesti tervetullut joukkoomme. Yhdessä seniorit eteenpäin! Jokainen meistä on tärkeä ja arvokas. 

Ajankohtaista

Kuukausitapaaminen torstaina 3.2.2023 klo 13. Aiheena Juttutupa eli muistellaan kouluaikoja ja lauletaan kansakouluajan lauluja. Ja päätteeksi muistitehtävätuokio.

Oriveden Kansalliset Seniorit ry on rekisteröity, puolueisiin kuulumaton yhdistys.

Se on Kansallisen senioriliiton ja Pirkanmaan kansallisen senioripiirin jäsenyhdistys.

Päivitetty 26.1.2023 KH